Ajantajun häviämien oire persoonallisuushäiriöstä?

Epäilen vaimoni sairastuneen jonkinlaiseen persoonallisuushäiriöön. Hän on usein omissa maailmoissaan, on usein ärtynyt ja äkkipikainen. Kaksi vuotta sitten häneltä katosi kaksi tuntia ajan tajusta, kun hän oli ollut juhlimassa ja oli lähtenyt viiden aikaan kotia kohti ystävien kanssa kesätapahtumasta (matka kestää n. 10 min) ja hän tuli kotiin klo seitsemän aikaan. Hän ei pystynyt sanomaan, eikä voi selittää vieläkään, missä on ollut nuo kaksi tuntia. Epäilen, että hän on käynyt vieraissa, mutta hän ei pysty semmoista omasta mielestään tekemään.

Minulle tuli ajatus, että voiko olla mahdollista, että hän ei oikeasti tiedä on tehnyt, eli hän ei tietoisesti ole tehnyt vaan hänen "toinen" persoona on tehnyt hänen tietämättään? Voiko tämmöinen olla mahdollista?

Hänen äitinsä on ollut hoidossa psyyken takia 2-3 kertaa, äidillään on myös tuota äkkipikaisuutta ja ärtyneisyyttä aika ajoin melko lailla.


Hyvä kysyjä,

Persoonallisuushäiriöt ovat määritelmän mukaan pitkäaikaisia käyttäytymiseen ja kokemukseen vaikuttavia asioita, joiden alkuperä voimakkaasti liittyy lapsuudenaikaisiin kokemuksiin ja siten sellainen häiriö ei ala yhtäkkiä aikuisuudessa.  Ihmisessä ei ole toista persoonaa, ja jos ei ole todellisuuden tajun vääristymää, on ihminen yleensä kykenevä kantamaan vastuuta tekemisistään.

Varsinaiseen kysymykseenne on vaikea ottaa kantaa ja ehkä teidän pitää keskenänne keskustella, mikä tässä on ongelma ja mihin asioihin haluatte vastausta ja liittyykö näihin asioihin mitään varsinaista sairautta tai oiretta vai onko kyse vuorovaikutukseen liittyvistä asioista tai jostain muusta. Annettujen tietojen perusteella ei voida tarkemmin asiaan ottaa kantaa. Mikäli on kyseessä parisuhteeseen liittyviä ongelmia, voi esim. perheasiain neuvottelukeskus tai muu vastaava tarjota apua, jos kahdestaan asioita ei saa eteenpäin vaikka halua olisi.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

«Takaisin