Skitsofreenikon ja läheisen kokemuserot

28.01.2014

18-vuotias tyttäreni on nyt sairaalassa, ja on olemassa skitsofreniaepäily. Olen tilanteesta huojentunut, koska tämä kaikki on kestänyt niin kauan. Kysymykseni kuitenkin koskee sitä, että miten voisin parhaiten toimia, kun tulee sellainen tilanne, että mielestäni ei kannattaisi tehdä niin ja hänen mielestään toisin.

Hänellä on suuria vaikeuksia aloitekyvyn kanssa. Kaikki menee hyvin, kun minä vaan jaksan “patistaa” ja olla positiivinen. Melkein aina jaksankin, mutta sellaisissa tilanteissa, joissa tiedän kaiken taas pahentuvan entisestään, en oikein osaa toimia. Esim. hän (kun on nyt aikuinen…) haluaa lähteä ystäviensä kanssa baariin, ja minusta jo lähteminen sinne on huono ajatus. Sitten baarireissu päättyy sairaalaan. Mitä voin tällaisessa tilanteessa tehdä?

Asiaa hankaloittaa se, että hän asuu toisella paikkakunnalla. Kun hän tervehtyy, hänellä on työpaikka työparinani. Teimme yhdessä töitä ennen hänen sairaalaan joutumistaan noin kuukauden. Hän näytti viihtyvän. Kannattaisiko minun kannustaa häntä tulemaan takaisin töihin? Tämä olisi minusta hänelle hyväksi, mutta arvostaisin kovasti mielipidettäsi tässä. Olisiko hänen parempi olla toisella paikkakunnalla ja elää sairaala-/kuntoutus-/työttömyys-elämää, vai tulla viikoksi kanssani töihin?

Minun mielipiteeni on hänen päättämättömyydessään tärkeä, mutta en todellakaan tahdo johdatella häntä mihinkään, mikä on ammattilaisen mielestä huono idea. Kysymykseni on varmaan sekava, mutta niin on tilanteemmekin.

Hyvä kysyjä,

Helppoja vastauksia ei vaikeisiin kysymyksiin ole olemassa. Avun tarjoaminen ei ole koskaan väärin, ja paljon on kiinni siitä, miten se esitetään.  Nuoret haluavat itsenäistyä ja siten ottaa eroa vanhemmista holhoamisen näkökulmasta, mutta edes silloin nuoret eivät tahdo katkaista suhdetta vanhempiin ja kotiin. Sekin on hyvä sanoa ääneen, että on aina tervetullut kotiin.

Skitsofrenia ja psykoosisairaudet yleensä vaikeuttavat ihmisen kykyä toimia ja hallita elämää. Sairauden kulku on vaihteleva, ja on parempia kausia ja huonompia kausia. Sairaus näkyy myös kognitiivisella puolella eli kykynä havainnoida maailmaa, muistaa, oppia ja prosessoida tietoa sekä tunteita. Siten aloitekyvyttömyys ja päättämättömyys eivät ole “pahan sisun” merkkejä, vaan aitoja ongelmia näissä prosesseissa, ja tavallisen ihmisen saattaa olla vaikea hahmottaa asiaa samalla tavalla.  Sanomattakin on selvää, että alkoholi ja huumeet eivät ole hyväksi, kun ilman niitäkin on tekemistä.

Tässä suhteessa tuo työn tarjoaminen kuulostaa varsin hyvältä, ja siinä ei heti kannata lamaantua, jos vastaus on epäilevä tai kielteinen.  Jotain muutakin yhteistä voi ajatella työn päätteeksi, että asianosainen kokisi sen houkuttelevana. Aina joudutaan tasapainoilemaan monien asioiden kanssa, mikä on hyväksi ja mikä ei. Siihen ei ole helppoa vastausta, ja sekin voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.

Omaisjärjestöt auttavat vanhempia myös oman jaksamisen kanssa, ja tieto on tässä tapauksessa elämää helpottavaa

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

takaisin »