Miten pakonomaisesta ajattelusta pääsee eroon?

23.12.2013

Onko skitsofreniassa tyypillisiä niin kutsutut ajatukset “Mitä ympäristö ajattelee, käyttäydynkö poikkeavasti?” Kyynisesti ajatellen ihmiset eivät ole juurikaan kiinnostuneita toistensa asioista, vaan pyörivät omien toimintojensa ympärillä. On ns. pakkoajatuksia, jotka pyörivät päässä, vaikka yritän sulkea ne pois tekemällä asioita ja keskittymällä johonkin muuhun aktiviteettiin. Onko edellä mainittuja ajatuksia poistettavissa, lääkitys ei niitä juurikaan poista? Voisiko ajatella esim. joogaa tai muuta sellaista?

 

Hyvä kysyjä,

Kaikille ihmisille saattaa joskus tulla ajatuksia, että mitä ympäristö ajattelee minusta. Se mitä sanoit, että  kyynisesti ajateltuna ihmiset eivät ole juurikaan kiinnostuneita toistensa asioista on aivan totta. Voit vaikka seurata istuen jossain kaupungilla ohimeneviä ihmisiä, niin juuri kukaan ei katso tai edes huomaa, että heitä katsellaan. Omissa asioissa on useimmilla ihan riittävästi tekemistä.

 Jos pakonomaiset ajatukset tulevat jatkuvasti mieleen saattaa kyseessä olla pakko-oireinen häiriö, joka on luonteeltaan hyvänlaatuinen ja varsinkin ns. serotoniinilääkkeet riittävällä annoksella lähes aina lievittävät oireet varsin siedettävälle tasolle ja joskus oireet häviävät kokonaan.  Lääkevaste tulee kuitenkin melko myöhään, muutamien kuukausien kuluttua, vaikka ne melko pian jo hiukan auttavat. Myös kognitiivinen terapia auttaa lääkehoidon ohella, koska siinä tutkitaan ajatuksia ja niihin liittyviä tunteita sekä olettamuksia, jolloin niitä voidaan muokata itselle rakentavalla tavalla. Samalla tavalla saattaa joogakin olla hyväksi ja muut aktiviteetit.

Skitsofreniaan saattaa myös liittyä pakonomaisia ajatuksia ja erilaisia pakkotoimintoja, mutta psykoosioireet ovat kuitenkin keskeisiä, eli oireet, joka tekevät vaikeaksi erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Siten harha-aistimukset tuntuvat asianomaisesta täysin todelliselta. Kuvauksesi perusteella on vaikea sanoa, mikä on ongelmasi, mutta näin vähillä tiedoilla en sitä ensimmäiseksi skitsofreniana pidä. Kannattaa uudelleen käydä lääkärillä kertomassa ongelmistaan ja toivottavasti lääkärisi on psykiatri, vaikka kokenut terveyskeskuslääkäri osaa myös hoitaa tämäntapaisia asioita. Kaikkein parasta on, jos hoidossa on monia elementtejä, lääkehoidon lisäksi mm. kognitiivista terapiaa, fyysisiä aktiviteetteja ja uskallusta elää normaalia elämää.

Pakko-oireisissa häiriöissä usein esiintyy ahdistusta ja siksi kannattaa välttää aineita, jotka lisäävät ahdistusta. Sellaisia aineita ovat mm. kahvi, tupakka, alkoholi ja huumeet. Energiajuomissa on usein suuria määriä kofeiinia ja se pahentaa ahdistusoireita stimuloimalla autonomista hermostoa. Asian voi todeta mittaamalla pulssin, ennen ja jälkeen kahvikupin juontia.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

takaisin »