Parisuhteessa skitsofrenia-potilaan kanssa

13.09.2013

Heippa! Kykenetkö neuvomaan minua, miten pitäisi elää miesystäväni kanssa, jolla on skitsofrenia? Ollaan seurusteltu noin 3 kk, ja sain kuukauden seurusteluajan jälkeen tietää ko asiasta. Asia ei muuten vaivaa minua, mieheni syö lääkkeitänsä niin kuin pitää yms., mutta en tiedä, miten pitäisi suhtautua tietynlaisissa tilanteissa. Esimerkiksi mieheni ihan yks kaks hiljenee, ei puhu mitään, ja minulle tulee sellainen tunne, että jokin on tosi pahasti vialla.

Mitä tehdä? Yritän välillä ottaa pikkuhiljaa esiin, mikä mahtaisi olla hätänä, minulle voi puhua kaikesta, osaan olla hiljaa ja kuunnella… Mutta ei tunnu auttavan. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Välillä tuntuu siltä, että minun pitäisi lähteä vain ovesta ulos ja tulla muutaman tunnin kuluttua uudestaan takaisin. Jotain neuvoja? Kiitos.

Hyvä kysyjä,

Skitsofrenia on elinikäinen sairaus, ja usein siihen on perinnöllistä kuormaakin olemassa. Taudin oireet tulevat esiin usein varhaisessa aikuisuudessa, ja taudin kulku voi olla vaihteleva. On ihmisiä, joilla on hyvin vaikeita oireita ja siten toistuvia sairaalahoitoja, joillakin voi olla varsin vähän oireita ja suurimmaksi osaksi voi olla työkykyinen. Näiden ääripäiden välille oirekuva rakentuu kullakin yksilöllisesti. Lääkehoito on aika keskeinen näissä elinikäisissä vaikeissa sairauksissa, myös hyvinä aikoina lääkettä kannatta käyttää.

Psykoosisairauksiin saattaa liittyä ajatusten kaikumista tai ääniharhoja, ja niitä ihminen voi jäädä kuuntelemaan, ja joskus harha-ajatukset saattavat jopa kieltää puhumasta tai ottamasta kantaa. Asianosainen kokee, että häntä ohjataan ulkoapäin, ja se voi olla hyvin pelottava kokemus. Tosiasiallisesti kukaan ei tietenkään ohjaa ketään ulkoapäin ajatuksilla. Psykoosisairauksissa ja juuri skitsofreniassa tapahtuu ajan oloon aivoaineen katoa ja hermoverkkojen toiminnassa on poikkeavuutta. Esim. ääniharhojen aikana kuuloaivokuori aktivoituu, ja ihminen tuottaa itse sen harhan sisällön, mutta koska siellä tapahtuu samanlaista toimintaa kuin normaalissa kuulotapahtumassa, on mahdoton hahmottaa sitä harhaksi. Elämys on yhtä todellinen kuin mekin kuulemme oikeaa puhetta. Jos puhe on uhkaavaa tai muuten pelottavaa, aiheuttaa se valtavaa ahdistuneisuutta myös. Jos toinen sitten esittää selviä harhakäsityksiä, ei niitä ole hyvä suin päin kieltää, eikä myöskään myöntää niiden olemassaoloa. Kannattaa kuunnella loppuun asti ja sitten voi todeta, että onko toinen sitä huomannut, että muut eivät kuule niin, tai koe samalla tavalla. Onko hän ottanut sellaisen asian huomioon, että ajatus voisikin olla pelkkä ajatus tai harha. Tärkeä on seistä rinnalla, koska toiselle nämä asiat merkitsevät usein puutteellista turvallisuuden tunnetta ja suoranaista pelkoakin.

Ainakin sitkeyttä tarvitaan kovasti, koska joutuu ponnistelemaan sellaisissa tilanteissa, jotka itse tulkitsee hyvin toisella tavalla, kuin miten toinen sen kokee. Ulkomaailma voi häipyä sairaan mielestä ja itse kokee, että toinen on tyly tai välinpitämätön.  On syytä aina toistaa, että kaikista asioista on lupa ja oikeus puhua, koska se ei aina ole itsestään selvä asia sairaalle, jos äänet tai omien ajatusten kaiku sanoo toisin. Voi viedä toisen kanssaan ulos, koska huomion kiinnittäminen johonkin muuhun voi muuttaa tilanteen tulkintaa. Paljon tarvitaan kuitenkin sietokykyä ja kestävyyttä, koska täytyy opetella uudenlaisiin käyttäytymistapoihin, ja on syytä varoa, että ei tulkitse itselle kaikkea pahaksi, koska kyseessä on vakava sairaus: se muuttaa niin monia asioita ja latistaa tunne-elämää, sekä iän mukana toimintakyky usein vaikeutuu. Luottamuksen rakentaminen ja sitkeys on tärkeää. Pitää olla myös itsellä hyvä omanarvontunto ja valmistautua siihen, että ei välttämättä saa sellaista vastakaikua kuin odottaa. On hyvä olla mukana hoitoneuvotteluissa ja miesystävän hoidossa, koska asiat liittyvät niin paljon molempiin osapuoliin, ja läsnäolo lisää muutenkin ymmärrystä sekä taudista että sen hoidosta.

Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

takaisin »