Skitsofrenia ja dissosiaatiohäiriö

14.02.2014

19-vuotiaalle pojalleni annettiin noin kuukausi sitten diagnoosiksi skitsofrenia. Kriteeri, jonka takia diagnoosi tuli, oli äänet pään sisällä, joita poika on kertonut kuulevansa. Ylilääkärin mukaan tapaus on erittäin epätavallinen skitsofreniatapaus, koska varsinainen psykoosi puuttuu. Hän sai epileptistyyppisen kohtauksen uhkaavassa ja stressaavassa tilanteessa, jonka takia vietiin sairaalaan. Seuraavana päivänä hän oli täysin realiteeteissa.

Kaikki muut hänen oireensa sopivat dissosiaatiohäiriöön, jonka lääkärikin on nyt myöntänyt. Vain nämä äänet on tulkittu skitsofreniaoireeksi. Äänet tulevat pojan pään sisältä ja hän tietää ne omaksi ajatustoiminnan tulokseksi. Pojalla on vahvasti ADD-taipumusta ollut aina, mutta älykkyystaso on hyvä, lapsena todella aikaisin oppinut puhumaan, kävelemään ym. Lapsuusajan traumoja on, mm. äitiin kohdistunut väkivalta isän puolelta lapsena ja uhkan tuntu. Voiko siis henkilöllä olla sekä dissosiatiivinen häiriö että skitsofrenia? Kukaan lähipiirissä ei tunnista skitsofreniaa pojassa.

Poika on ollut nyt kaksi kuukautta sairaalassa, eikä mitään muutosta entiseen poikaan ole tullut, eivätkä äänet päässä hävinneet minnekään, vaikka lääkityksiä on ollut todella paljon. Nyt menossa klotsapiini 50 mg , eikä poika huomaa mitään muutosta. Hän itse ei koe äänien olevan se, mihin apua tarvitsee, vaan enemmänkin ADD-tyyppisiin oireisiinsa, turhan nopeisiin päätöksiin ym. Kesällä poika oli todella masentunut pitkäaikaisen suhteen päätyttyä, mikä varmasti lisäsi skitsofreniadiagnoosin antamiselle pontta.

Hyvä kysyjä,

Omaisilla on aina suuri huoli, kun nuori ihminen sairastuu tai oireilee perheessä. Ensimmäinen taudinmäärittely eli diagnoosi on ns. työdiagnoosi ja sen mukaan mennään, kunnes tietoa saadaan lisää asianomaisen tilasta ja oireista sekä elämäntilanteesta.  Ensimmäinen diagnoosi ei siten ole vielä aivan varma, mutta tässä kannattaa ajatella niin, että on valittu vaikein diagnoosi ja se antaa paremmat mahdollisuudet perehtyä asiaan ja pitää hoidossa, kunnes tilanne saadaan tasapainoon. Jos pojallanne on ollut epileptinen kohtaus, pitää sitäkin asiaa selvitellä, koska se voi osaltaan liittyä tuohon kaikkeen. Jos on todettu ADD-tyyppistä oireilua, tulee lisää selvitettävää.

Äkillisesti alkavat voimakkaat oireet usein häipyvätkin suhteellisen pian ja ovat ennusteeltaan parempia kuin hitaasti alkavat. Poikanne elämässä on ollut paljon stressitekijöitä, ja nuoret ihmiset oireilevat paljon voimaperäisemmin kuin varttuneemmat kansalaiset. Eri ihmisillä on myös erilainen riski oireilla, jos elämässä on raskaita vastoinkäymisiä. Voi ajatella niinkin, että dissosiatiivinen oireilu on paljon yleisempää juuri kriisitilanteissa, ja moni rauhallinen ja järkevä ihminen voi käyttäytyä siten, että se yllättää niin ympäristön kuin henkilön itsensä. Vaikeat henkiset traumat ja erotilanteet ovat tyyppilisiä näissä tilanteissa. Tästä lähtökohdasta on mahdollista, että samanaikaisesti esiintyy kaksi erilaista sairautta tai niiden oiretta. Onko pojallanne skitsofrenia, siihen en pysty vastaamaan ja vasta aika sen näyttää. Kaikki on vielä avoinna.

Lääkkeeksi on valittu tehokkain mahdollinen lääke, mutta varsin pienellä annoksella, ellei sitä ole jo nostettu. Tämänhetkinen annos on 50 mg, mikä on lähes kymmenen kertaa pienempi kuin kohtuullinen hoitoannos. Kloptsapiinilla on myös ahdistusta vähentävä vaikutus. Lääke vaikuttaa toki heti, mutta monet oireet helpottuvat vasta useiden viikkojen, jopa kuukausien aikana, äänteen kuuleminen vie usein parisen kuukautta ennen kuin se oire poistuu. Siten ei ole syytä olla kovin hätäinen.

Omaiset voivat parhaiten tukea ja auttaa olemalla läsnä ja esiintymällä rauhallisesti sekä lujittaen nuoren käsitystä siitä, että välittäminen ja omaisten rakkaus ei ole hävinnyt mihinkään ja jatkossakin seistään rinnalla ja autetaan kaikessa, missä voidaan. Täytyy selittää asiat realistisesti, että vaikka ei aina voi olla läsnä, ei silti asenne muutu. Erilleen joutuminen normaalista ympäristöstä on koettelemus, ja palaaminen takaisin jännittää sitä enemmän, mitä pidemmän aikaa on pois.

Tämän vastauksen tullessa lienee poikanne tilanne jo rauhoittunut. Ei kannata pelätä diagnoosiakaan, koska se ei määrittele ihmistä. Taudin määrittely tarkentuu ajan kuluessa ja se on apu hoidon toteuttamisessa. Pyritään aina oikeaan määrittelyyn, mutta aina siihen ei päästä heti. Aina hoidetaan ihmistä, ei diagnoosia. Kestävyyttä ja voimia teille!

Jorma Aarnio
Psykiatrian erikoislääkäri

takaisin »