Miten suhtautua äitini käytökseen?

Hei! Kaipaisin neuvoja, miten voisin toimia paremmin skitsofreenikkoäitini kanssa. Tässä muutamia esimerkkejä, joihin en oikein osaa suhtautua tai sanoa mitään. Yleensä hermostun tai huudan, joista äiti taas loukkaantuu entistä enemmän.

Äidille ei koskaan kuulu mitään hyvää, aina on jokin uusi vaiva tai kipu. Lääkärissä käy usein ja pelkää syöpää. Valitusta saa kuunnella joka kerta. En juuri puhu äidille asioistani, koska jos puhun, äiti ei koskaan innostu mistään. Vastaus saattaa olla, että ei tiedä ollaanko silloin enää edes hengissä tai vaihtoehtoisesti kuvittelee asiaan liittyvän jotakin outoa tai pahaa. Hän epäilee ajoittain miesystäväni pettävän minua tai kohtelevan huonosti, johon ei ole mitään perusteita. Hän myös luulee ihmisten esim. ulkona tarkkailevan ja haukkuvan häntä ja puhuu tästä jälkeenpäin minulle.

Hyvä kysyjä

Tämä on varsin tuttu asetelma omaiselle ja se voi olla raskasta, vaikka tietää toisen olevan sairas. Kärsivällisyyttä saattaa lisätä, jos ymmärtää, miten sairaus vaikuttaa toisen ihmisen tapaan ajatella ja jäsentää maailmaa.  Toki käyttäytymiseen liittyy oma henkilöhistoria ja aiemmat kokemukset myös. Pelokkuus ympäristöä ja itseäänkin kohtaan voi kummuta itsetunnon ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksista aina lapsuudesta asti, joten jokaisen kokemusmaailma on kovin erilainen, vaikka olisi sama tauti.  Edellisessä kysymyksessä käsiteltiin, miten tulisi suhtautua harhoihin tai ajatuksiin, jotka eivät ole  yhtä todellisuuden kanssa. Samat periaatteet käyvät tässäkin.  Oleellista on, että asianomainen saa hyvää hoitoa ja lääkitystä arvioidaan säännöllisesti.  Kaikki ongelmat eivät ole lääkityksellä hoidettavissa, siten hoitoon pitäisi liittyä muitakin elementtejä, jossa syvennytään itse kunkin keskeisiin asioihin ja ongelmiin. Nekin saattavat vaihdella ajan oloon.

Omaiset joutuvat monesti kantamaan liian suuren osan hoidosta tai varmistamaan arjessa selviytymisen ja se kuormittaa luonnollisesti aika tavalla. Siksi on tärkeää oppia erottamaan sairauden tuomat vaikutukset ja suodattamaan ne pois omilta harteilta, ettei tulkitse omaisen olevan ilkeä tai hankala aivan tarkoituksella. Sen hahmottaminen voi olla vaikeaa ja siksi kannattaa kääntyä omaisyhdistysten puoleen oman jaksamisen takia. Kun elää vaikeiden asioiden keskellä pitkään, voi olla hankalaa jäsentää asioita ja vetää sopivia rajoja oman jaksamisenkin kanssa. Siksi vertaistuki omaisyhdistyksissä antaa hyvää perspektiiviä asioihin ja tietoa, miten voidaan menetellä ja jaksaa vaikeissa olosuhteissa.


Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri
 

«Takaisin