Pelkään isäni puolesta

Hei. Isäni veli sairastaa ilmeisesti skitsofreniaa, mutta tämä on siis käynyt ilmi niin, että hän itse on sen kertonut isälle, joten meillä ei ole "todisteita" tästä. Pelkään isäni terveyden puolesta, koska hän on halunnut auttaa veljeään tämän menetettyä asuntonsa muutama kuukausi sitten ja pessyt hänen vaatteitaan ja päästänyt hänet kotiinsa.

Veli oli sanonut, ettei syö lääkkeitään enää, hänellä ei ole töitä, rahaa, asuntoa ja pahin on se, että hänellä on erittäin väkivaltainen menneisyys, jolloin hän on esim. pahoinpidellyt oman äitinsä useaan otteeseen täysin sairaalakuntoon.

Eli kysymys kuuluu: kenelle voi soittaa ja ilmoittaa, kun hän seuraavan kerran ilmestyy isäni ovelle? Poliisi ei tee mitään ennen kuin jotain on "tapahtunut".

 

Hyvä kysyjä,


Kuulostaa hyvin huolestuttavalta, jos oman äitinsä on useaan otteeseen pahoinpidellyt sairaalakuntoon. Onkohan asiasta ilmoitettu poliisille ja/tai harkittu lähestymiskieltoa?  Tuollainen oman äidin, tai kenenkään muunkaan pahoinpitely ei ole sallittua, eikä missään olosuhteissa hyväksyttävää. Sairaalassa on toki merkinnät olemassa, jos asiassa haluaa jälkikäteen nostaa syytteen. Hoitopaikkaan olisi syytä ilmoittaa tapahtuneet pahoinpitelyt, jotta siellä osataan suhtautua asiaan tarpeen mukaisella tavalla. Aiempi väkivalta yleensä ennustaa väkivaltaista käyttäytymistä jatkossakin.

Viranomaiset eivät ennakkoon ryhdy yleensä toimiin ja harvoin se on mahdollistakaan. Uhkauksista voi kuitenkin tehdä ilmoituksen poliisille, vaikka ei ole mitään vaatimuksia siinä vaiheessa asian suhteen. Asia on kuitenkin noteerattu. Ketään ei ole pakko päästää sisälle ja voi myös pyytää poistumaan, jos käyttäytyy uhkaavasti.  Tässä tapauksessa näkisin parhaimpana olla yhteydessä hoitopaikkaan ja kertoa ajankohtaisista vaikeuksista. Omaa turvallisuutta ei kannata myöskään uhrata.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

 

«Takaisin