Jone sai kuulla sairastavansa skitsofreniaa ollessaan hieman yli 20-vuotias. Värikkäiden vaiheiden jälkeen hän motivoitui kuntoutuksesta ja pääsi takaisin elämänsyrjään kiinni. Videolla Jone kertoo keskeisistä vaiheistaan skitsofrenian kanssa ja siitä, mikä lopulta auttoi häntä vaikeiden aikojen yli.
Kokemusasiantuntija Sami Munther sairastui vakavasti ja uskoi pitkään, ettei hän enää koskaan enää palaa työelämään. Pitkäjänteisen kuntoutumisprosessin jälkeen hän kuitenkin löysi itsensä uudelleen ja auttaa työkseen mielenterveyskuntoutujia ja konsultoi terveydenhuollon ammattilaisia kehittämistyössä.
Psykiatri ja perheterapeuttikoluttaja Elina Haapaniemi tuo esiin perhenäkökulman merkityksen skitsofrenian hoidossa ja kuntoutuksessa. Samalla hän kertoo tarkemmin siitä, miten sairastuneen läheiset voivat osallistua aktiivisemmin hoidon suunnitteluun.
Ihmisen toimintakyky pitää sisällään sekä arkielämän askareista että elämän suurista haasteista ja vaikeuksista selviytymisen.
Suurin osa ihmisistä tuntee itsensä vaivautuneeksi ja jopa pelokkaaksi keskustellessaan ihmisen kanssa, jolla on mielenterveyden häiriö. Muiden on myös vaikea ymmärtää, minkä vuoksi mielenterveysongelmista kärsivällä henkilöllä on vaikeuksia kommunikoida toisten ihmisten kanssa ja toimia sosiaalisissa tilanteissa.
Kun perheessä on mielenterveyden häiriöitä, myös omaisten tuen tarve kasvaa. Omaisten henkiseen kuormittumiseen on vasta viime aikoina alettu kiinnittää enemmän huomiota. Käytännössä moni omainen päätyy hoitajan rooliin, koska äiti tai isä on yleisimmin sairastuneen lapsen tai nuoren aikuisen läheisin henkilö. Terve erillisyys ongelmatilanteissa auttaisi kuitenkin pidemmän päälle sekä omaista että kuntoutujaa.
Tätini oli luultavasti ensimmäinen läheinen, joka kiinnitti huomiota kummallisiin juttuihini. Hän asui samalla paikkakunnalla, jolle olin itsekin juuri muuttanut.
Sairastuin skitsofreniaan 22-vuotiaana. Siitä on nyt lähes kolmekymmentä vuotta. En itse muista, että minulla olisi ollut kovin pahoja oireita ennen ensimmäistä psykoosia ja diagnoosin saamista.
Päivi aloitti opiskelun Helsingin yliopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1986 ja sai maisterin paperit vuonna 1992. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa sosiaalitoimistoissa sosiaalityöntekijänä. Tällöin alkoivat ensimmäiset masennuksen merkit ilmaantua ja elämä ympärillä alkoi muutenkin synkistyä. Läheisen ystävän kuolema oli lopulta Päiville liikaa, ja hän päätyi mielenterveystoimistoon pyytämään apua.